Miksi ientulehdus on vaarallinen koirallesi?
Eläinlääkäri Anne kertoo
Eihän ientulehdus nyt niin vaaralliselta kuulosta, saatat miettiä. Ientulehdus voi kuitenkin hoitamattomana johtaa vakaviin seurauksiin.
Seuraavaksi kerron sulle, mistä ientulehdus johtuu, mitä siitä voi seurata ja miten sitä voi hoitaa.
Kerron myös, miten voisit hoitaa koiraasi kotona niin, että ientulehdus pysyisi hallinnassa.
Mulla on kotona kaksi länsigöötanmaan pystykorvaa, Kassu ja Keke. Niillä molemmilla on elämänsä aikana ollut niin ientulehdusta, kuin hammaskiveäkin, ja hoidan suut säännöllisesti myös nukutuksessa. Koiralla, niin kuin meillä ihmisilläkin suun terveys on tosi tärkeä osa koko terveyttä. Jos suussa on tulehdusta, on tulehdusta muuallakin elimistössä. Haluan että meidän pojat eläisivät mahdollisimman pitkään ja saisivat pitää hampaansa, joten olen ottanut lusikan kauniiseen käteen, ja hoidan niiden hampaita niin kotona, kuin klinikallakin säännöllisesti.
Oletko huomannut, että koirasi suu haisee? Entä ovatko sen hampaat puhtaan ja kauniin valkoiset, vai näkyykö niillä kellertävää tai tummempaa hammaskiveä? Jos suussa on hajua tai näet hammaskiveä, koirallasi on suussa tulehdusta ja se tarvitsisi hammashoitoa eläinlääkärissä.
Mikä on alkusyy tälle tulehdukselle? Se on plakki.
Koiran hampaisiin, aivan kuin meillä ihmisilläkin kertyy plakkia. Plakki taas on bakteerimassaa, joka kiinnittyy tiukasti hampaan pinnalle. Hampaan ja ikenen välissä on ientasku. Ientulehdus syntyy, kun plakkibakteerit pääsevät muhimaan ientaskuissa hampaan vieressä. Bakteerit aiheuttavat ikeneen tulehdusreaktion, jolloin ien alkaa punoittamaan ja vuotaa verta esim. hampaita harjatessa. Ientulehdus on äärettömän yleistä, sitä on jopa kahdeksalla kymmenestä koirasta.
Jos tulehdus ikenessä pääsee etenemään, pääsevät bakteerit sukeltamaan syvemmälle hampaan kiinnityskudoksiin ja lopulta leukaluuhun. Tulehdus pääsee täällä syövyttämään leukaluuta ja hampaan ympäröiviä kudoksia, jolloin hammasta paikallaan pitävät kudokset alkavat hajoamaan. Tässä vaiheessa ientulehdus on muuttunut parodontiitiksi eli hampaan kiinnityskudoksen tulehdukseksi. Tulehdusmuutokset leukaluussa ovat palautumattomia, eli niitä ei voida enää parantaa. Parodontiitti on yksi koirien yleisimmistä sairauksista.
Jos suussa on tulehdusta, on sitä muuallakin. Ihan kuin kivulias tulehdus suussa ei olisi tarpeeksi, on suun tulehdus muullakin tavalla vaarallinen. Nimittäin, kun tulehdus pääsee suussa etenemään, alkavat bakteerit seuraavaksi leviämään suusta verenkiertoon, ja verenkierron kautta muihin elimiin!
Oletko koskaan ajatellut, että se sama veri, joka kiertää hampaassa ja hammasta ympäröivissä kudoksissa on ihan samaa verta, joka sitten kiertää sydämen, munuaisten, maksan ja muiden elintärkeiden elinten läpi? Jos suussa olevat bakteerit pääsevät verenkiertoon suun tulehduksen seurauksena, ne pääsevät veren mukana kaikkiin näihin elimiin aiheuttamaan tulehdusta ja vaurioita.
Koirilla suun tulehdus on yhdistetty munuais-, maksa- ja sydänsairauksiin, nivelrikkoon, diabetekseen ja yleiseen tulehdusreaktioon elimistössä. On epäilystä jo siitäkin, että parodontiitti voisi lyhentää koiran elinikää.
No entäs se hammaskivi? Mikä sen merkitys tässä kaikessa sitten on, kun aina puhutaan hammaskiven poistosta? Hammaskivi on kivettynyttä plakkia. Lievä hammaskivi itsessään ei pääse terveen hampaan pinnalla aiheuttamaan tulehdusta, mutta jos koirallasi näkyy hammaskiveä, on sillä myös jo plakkia ientaskuissa. Ja ientaskuhan oli se paikka, jossa vaarallinen tulehdus muhii! Hammaskivi kerää pinnalleen enemmän plakkia, kuin puhdas hampaan pinta, ja lisää tällä tavalla bakteerien kertymää suussa. Jos hammaskiveä on runsaasti, alkaa se myös jo itsessään esim. hankaamaan limakalvoja ja aiheuttaa ongelmia.
Hammaskivi ja plakki täytyy molemmat poistaa säännöllisesti. Ientulehdus saadaan paranemaan huolellisella plakin poistolla ientaskuista. On tärkeää huomioida, että vaikka koirallasi ei olisi juurikaan näkyvää hammaskiveä, sillä voi silti olla voimakas ientulehdus. Toisin sanoen, koirasi voi olla eläinlääkärin pikaisen hammashoidon tarpeessa, vaikka et näkisikään runsasta hammaskiveä.
Tämä on myös se syy, miksi me eläinlääkärit emme suosittele hereillä tehtäviä “ultraäänihammasharja”-puhdistuksia. Hereillä vaarallista plakkia ei ole mitenkään mahdollista saada pois koirasi ientaskuista eikä hampaan kaikilta pinnoilta, ja kuten jo yllä totesimme, pelkkä näkyvä hammaskivi ei ole suussa se vaarallinen juttu. Jos ientaskuja ei puhdisteta kunnolla, ei tulehdusta saada estettyä.
Miten suun sitten saisi puhdistettua kunnolla ja tulehduksen kuriin?
Kunnollinen suun puhdistus vaatii aina nukutuksen. Koirasi ei varmaan suostuisi makaamaan selällään rentona suu auki, kun puhdistaisin sen ientaskuja joka suunnalta? Jos otetaan huomioon, että me ihmisetkään ei välttämättä osata olla rennosti hammaslääkärissä, niin ei tätä oikein voi millään odottaa koiraltasikaan. Ainakaan meidän koirapoikia ei saisi pysymään pöydällä millään.
Mutta entä jos et haluaisi nukuttaa koiraasi? Eikö nukutus ole vaarallinen?
On täysin ymmärrettävää, jos nukutus jännittää. Minua itseänikin jännittää joka kerta, vaikka tiedän hyvin kuinka nukutus on mahdollista tehdä turvallisesti, ja tiedän myös kuinka välttämätöntä se on. On tosi tärkeää ymmärtää, että itse asiassa suun tulehduksen eteneminen on koirallesi huomattavasti vaarallisempaa, kuin nykyaikaisilla tavoilla tehty ja huolellisesti valvottu nukutus. Suun tulehdus kuormittaa elimistöä huimasti ja altistaa monille vakaville sisäelinsairauksille. Toisaalta taas nykyaikaisesti toteutettu ja monitoroiden valvottu nukutus on hyvin turvallinen.
Nykyaikainen nukutus tarkoittaa sitä, että koirallasi on hengitysputki, jonka kautta se saa happea, ja jonka avulla hengitysteihin estetään pääsemästä suusta likaa hammaspuhdistuksen aikana. Ilman hengitysputkea on todellinen riski sille, että hengitysteihin ja keuhkoihin pääsee suusta bakteereita ja likaa, ja tämä voi johtaa vaaralliseen keuhkokuumeeseen. Usein turvallisin tapa nukuttaa on antaa hengitysputken kautta hapen lisäksi hengitettävää nukutusainetta.
Turvallisen nukutustavan lisäksi nukutuksen turvallisuutta lisää erittäin huomattavasti se, että nukutusta valvotaan (yleensä hoitajan toimesta) nukutuksen aikana monitorein sekä seuraamalla koirasi vointia mm. sydäntä ja keuhkoääniä kuunnellen. Nukutuspotilailla on tärkeää monitoroida mm. happiosapainetta, verenpainetta sekä hengityksen hiilidioksipitoisuutta. Näin koiraasi monitoroimalla voidaan nukutuksen astetta säädellä tarkasti ja turvallisesti, ja monitoroimalla pystytään ehkäisemään tehokkaasti komplikaatioita.
Entäs antibiootit? Eikö sitä tulehdusta voisi vaan hoitaa antibiootilla?
Valitettavasti antibiootista ei ole ientulehduksen hoitamisessa hyötyä, koska antibiootti ei poista bakteereja ientaskuista, eikä näin paranna ientulehdusta. Turha antibioottikuuri myös haittaa koirasi suoliston toimintaa ja altistaa myös resistenteille, antibiootille vastustukykyisille bakteereille.
Mitä voisin tehdä kotona, että koiralleni ei tulisi ientulehdusta?
Ihan niin kuin meillä ihmisillä, myös koirilla tärkein hampaiden hoitomuoto on päivittäinen hampaiden harjaus. Plakkia kertyy hampaisiin päivittäin, ja vain harjaamalla hampaat se saadaan poistettua. Plakki on sen verran jämäkkää tahnaa, ettei se poistu vaikka lisäisit minkälaisia “plakinpoisto” tahnoja tai pulvereita koirasi ruokaan.
Nahkaluiden tai hammastikkujen pureskelu on hyvää aktiviteettia koirallesi, mutta sekään (kaikista mainoksista huolimatta) ei riitä pitämään koirasi hampaita puhtaan.
Hampaiden harjaukseen on hyvä totutella jo nuorena, mutta sen opettaminen vanhemmallekin koiralle on täysin mahdollista. Tärkeintä on maltti. Lähde opettamaan hampaiden harjausta askel kerrallaan, pikku hiljaa. Tärkeää on opettaa koirallesi, että hampaiden harjaus on mukavaa puuhaa, josta saa vielä palkinnonkin (namin, leikkiä tai rapsutuksia).
Harjauksen opettelu tehdään pikkuhiljaa: ensin totutetaan koira esim. namien avulla siihen, että hampaisiin kosketaan sormin. Kun tähän on totuttu, voidaan siirtyä käyttämään sormeen laitettavaa sormiharjaa ja harjata sillä kevyesti. Tämän onnistuttua voidaan siirtyä käyttämään isompaa harjaa. Totuttelu on helpointa aloittaa kulmahampaista, siirtyä väli- ja takahampaisiin ja viimeiseksi etuhampaisiin. Koirille tarkoitetuissa harjoissa on kätevät viistot harjapäät, mutta hammasharjana voi käyttää mitä tahansa pehmeää harjaa. Hammastahnaa voidaan käyttää, mutta se ei ole välttämätöntä – toki hyvänmakuinen tahna usein edistää hammasharjaukseen tottumista.
Pidät koirasi turvassa tulehdukselta parhaiten niin, että harjaat hampaat kotona mielellään päivittäin, sekä käyt vuosittain eläinlääkärissä terveystarkastuksella, jossa tarkastetaan myös suun kunto, ja ohjataan tarvittaessa hammashoitoon.
Mistä merkeistä tiedän, onko koirallani tulehdusta suussa?
Ainoa keino huomata tulehdus kotona on tutkia koirasi suu.
Olen kirjoittanut sulle ohjeet koirasi tutkimiseen kätevään ja helppolukuiseen oppaaseen, jonka voit ladata alta. Oppaan avulla huomaat ajoissa, jos koirallasi on jokin vialla!